Saumat ja sotkut

lauantaina, kesäkuuta 30, 2007

Poncho on pop

Edellisessä postauksessa mainittu jenkkituttuni (tai oikeastaan äitini tuttu) näki neiti 4v:n lehmäponchon ja tuumasi, että hänen lapsenlapsensa pitäisivät varmasti sellaisista. Niinpä päätin yllättää hänet ennen kotiinlähtöä ponchoilla. Onneksi hänen lapsenlapsensa ovat suunnilleen samankokoisia kuin neiti 4v, koska minulla oli vain 110cm kaava ponchosta kotona. Isompi tyttö on vähän pidempi, mutta hyvin hoikka joten tein samalla kaavalla. Vaaleansininen ponho on vain hieman pidennetty versio samasta mallista.
Tässä jenkkitypyjen ponchot. Jouduin melkein kangaskauppaan, koska pienempi neitonen on hyvin tarkka väreistä ja kaiken pitäisi olla pinkkiä. Onneksi myös violetti kelpaa ja vältyin kangaskauppareissulta. Minulla oli aikamoinen kiire näiden kanssa ja irkkikaveri antoi vinkiksi tehdä kruunut pikaisiksi koristeiksi. Kiitos Karmar! Salama latistaa applikaatiot isossa kuvassa, joten tässä lähikuvaa sinisen ponchon kruunusta. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Helppoa, nopeaa ja nättiä!


Ponchot:
Kaava: Ottobre 3/2003
Kankaat: Lila fleece lahjoitus kaverilta. Sininen fleece Tallinnan hankitoja
Koristeet: Erilaisia paljetteja Tallinnasta
Koko: Lila: 110, Sininen: 110 pidennettynä eli noin 120 hoikalle sopiva

torstaina, kesäkuuta 28, 2007

Totanoin.... nyt karkas jo vähintään rekka

Käväisin jenkkitutun kanssa Marimekossa ja "hups" ostin kangasta sellaiset 15 m. Mulla niitä selityksiähän riittää kun on kankaasta kyse, mutta tämä selitys jo hyväksyttäneen. Marimekossa oli loput yksiväriset trikoot 2e/m! Uskomatonta miten laadukasta kangasta sain täysin pilkkahintaan. Mukaan lähti sitten vähän muutakin. Tässä saalis:

Yksivärisiä trikoita on useampi metri ja lisäksi vaaleaa ihanaa ulkoilukangasta kilohinnalla noin 2 e/m, turkoosia pyyhefroteeta 5e/m, unikkokangasta palalaarista jotain 1e/pala ja ihanan ihanaa heppasamettia ostin metrin kympillä. Vetoketjuja sai 2e/pussi, en ole tutustunut vielä tarkemmin mitä tuli ostettua.

Seuraavaksi pitäisi alkaa purkaa kangasvarastojani, viime aikoina varastot ovat kertyneet huomattavasti kulutusta enemmän.

lauantaina, kesäkuuta 16, 2007

Pikatikkihousut

Kesäiset rimpsuhousut kauan kaapissa seisoneesta Laura Ashleyn kankaasta. Housut valmistuivat todella nopeasti kuin laiskana tein helpoimman version housuista eli 1 rimpsun. Housut olivat pikkuneidin mieleen ja ovat erinomaiset kesän pihaleikeissä -pikku tahrat eivät näy ja housut ovat sopivan pitkät suojaamaan polviakin. Malli on mukavan löysä joten näissä ei taatusti tule kuuma. Suosittelen testaamaan!
Rimpsuhousut:
Kaava: Ottobre 3/2006
Koko: 110
Kangas: Ystävältä Englannista saatu, Laura Ashleyn todella laadukas ihanan ohut puuvilla

torstaina, kesäkuuta 14, 2007

Sammakkopoika

Leikkipuistossa oli naamiaiset ja sinne syntyi tällainen sammakkoasu. Kaveri teki haalarin, hattu ja haalarin modaus mun kädenjälkiä. Pikkusammakkoa kiinnostaa kone sen verran, etten enempää rustaile tällä kertaa.

tiistaina, kesäkuuta 05, 2007

Pieni lisäys

Tällainen karavaani Tallinnasta tuli. Vauva syliin ja kärryt täyteen tavaraa :) Valitettavasti en tiedä mistä ihanuuteni kannoin kun tallinnalainen tuttava vei minut autolla "johonkin". Luulisin, että turistina paikalle on vaikea löytää. Jos suuntavaistoni osui oikeaan niin emme olleet keskustan lähellä. Voin toki kysyä osoitteita jos vaan muistaisin...

maanantaina, kesäkuuta 04, 2007

Mopo karkas ja kovaa!

Kävin Tallinnassa ostoksilla ja tässä tulos... Tuli kannettua sitten säkillinen kankaita kotiin. Mutta eipä ole edes huono omatunto - kaikki nämä maksoivat yhteensä alle 100. Jotain 80 euron pintaan jos oikein laskin.

Kankaat vasemmalta oikealle:
Lila ja sininen tekoturkista lapsille talvitakeiksi + vuorikankaat niihin. Turkoosi-valkoinen on kaksipuoleista fleeceä, ehkä syksytakeiksi. Sen alla vaaleansinistä fleeceä, en tiedä vielä mihin. Seuraavaksi keltaista paljetti-ihanuutta tytölle mekoksi, sitten vaaleanpunainen joustosametti (ehkä housuiksi) ja vaalea strech tytöllle housukankaaksi. Sen alapuolella vaaleanpunainen ja ruskea ulkoilukangas ulkoilupukua ajatellen. Viimeiseksi värilajitelma ohutta collegea ja tukevia trikoita lapsille perusvaatteisiin.

Ja vähän sälää: lähinnä satsasin kimalteisiin, paljetteihin ja kangasmerkkeihin kun ne ovat suomessa ryöstöhintaisia enkä siksi niitä oikein raaski vaatteisiin laittaa. Ja pikkuneiti on niin muotitietoinen, että kaikessa pitäisi olla kimallusta.

Saas nähdä missä aikataulussa saan nämä ommeltua. Ajatus olis, että vuoden tarpeisiin saisin kankaat. En lupaa mitään, fiiliksen mukaan mennään!