Saumat ja sotkut

lauantaina, heinäkuuta 16, 2005

Rästihommat valmiina!



Vihaan päättelyä ja tässä on syy, miksi en enää kovin hevillä aloita kaksivärisiä (saatikka kolmivärisiä) sukkia. Yksivärisissä sukissa on tasan 2 lankaa pääteltävänä ja 2-värisissä jo huimat 8! Minun silmääni viehättää kaiken lisäksi yksiväriset sukat enemmän kuin moniväriset. Yksinkertainen on kaunista. Mikä ihme se on, että sukkiin "kuuluu" aina tehdä raitoja varteen -ei minun sukkiini enää.







Tässä molemmat sukat valmiina. Tummansiniset ovat novita nallea ja lila-harmaat jotain jämälankoja kaapista, täyttä villaa kuitenkin. Juuri sen takia pitikin tehdä kahdesta väristä kun lanka olisi muuten loppunut kesken.












Tässä vihdoin kaikki hahtuvahousut valmiina. Ensimmäiset vaalean ruskeat ovat lempparini, Ruskovillan 2. ohjeella tehty. Toiset, valkoiset, ovat Ruskovillan 1. ohjeella tehdyt ja onnistuivat mielestäni myös hyvin. Kolmannet ovat tehty ohjeella 3 ja minusta housuista tuli aika epätasaiset ja muutenkin huonot kun saumat piti tehdä väärän värisellä langalla kun ei ollut muuta. Malli on littanana aika oudon näköinen, mutta istuu päällä mukavasti. Viimeiset ovat ihan räpellys. Ruskea lanka loppui kesken ja piti jatkaa harmaalla. Saumat näkyvät (taaskaan ei oikean väristä lankaa) ja muutenkin jotenkin epäsiistin näköiset. No, aina ei voi onnistua.

Nyt on ongelma mitä teen kaikilla villahousuillani. Yhdet ovat menossa tytön tulevalle serkulle kokeiluun, mutta 3 muille ei ole käyttäjää tiedossa. Ehkä odotan josko serkun äiti innostuisi kestovaipoista ja haluaisi lisää villahousuja. Muussa tapauksessa pitää myydä edullisesti tutuille tai odotella josko joku lähipiiristä innostuisi kestoilemaan.